Maritusloma

Heinäkuuta mennään jo
 ja kelit kyllä ovat vilpoisat.
Juhannuksena kuljin puolitoppatakisssa ja villasukissa.
Venereitkeilimme saaressa ja saimme juhannusvieraita.



Juhannuksen jälkeisen viikon olin lomalla
ja voisi sanoa että konmaroin urakalla.
Mutta se oli kivaa kun sai tehdä rauhassa ja oli kokopäivä aikaa!
Olemme asuttaneet mäkisen kauppaa nyt jo 10-vuotta
ja edelleen ainakin siltä tuntuu että saa viedä 
jokakesä peräkärryllisen jäteasemalle.
Vintillä on neljä eri vinttiloossia ja mm. jo niistä löytyi 10 hetekaa.
Onneksi 6 sai jo uuden kodin :)
Aito olkipatja, milloinhan niitä on käytetty?!
 Vinttilooseissa on siis ollut kaupan ajoilta jotain tavaraa mitä on useina kesinä jo tyhjennelty ja jo itsessään pahvilaatikoita on kuskattu useana kesänä kierrätykseen että voisi kyllä sanoa "on säästetty sodanvaralle" sitten joka ainoa pahviloota!

Nyt kannettiin viimeisetkin huonekalut mitä ei aijota säästää pihalle,
pari kirjoituspöytää ja kirjahyllyä...
että nyt 10-vuoden jälkeen voisi jo sanoa että vintissä voi jo hengittää :) 

Aika moni on kysynyt onko siellä ollut antiikkia?
Aika vähän. Aitoja palloretro valaisimia on muutamia mutta ei muuta rahanarvoista.

Mutta kuvassa teille makua. Peräkärry on täytetty jäteasematavaralla 
ja nää huonekalut päätyy varmaan "juhannuskokkooon ".





Kommentit

  1. Aika moinen homma teillä :) mutta ihana tunne varmaan sitten kun tavarasta pikkuhiljaa pääsee eroon :)

    VastaaPoista
  2. Tänä kesänä onkin enemmän tarvinnut villasukkia ja kumisaappaita kuin rantasandaaleja :( ja ei tänne päin taida olla mitään helleaaltoa tiedossakaan tänä kesänä!Minäkin ajattelin tänä viikonloppuna siivoilla kaappeja ja varastoja ja tehdä peräkärry kuorman kaatopaikalle, aina tuntuu löytyvän jotakin turhaa....Leppoisaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin. Yhden hellemekon ostin mutta eipä ole tarvinnut päälle pukea 😣
      Me jatkettiin Marittamista tänään ja taas kasa kasvoi. No mietin että josko ensikesänä jo pääsis vähemmällä....

      Poista

Lähetä kommentti

Mäkisen kaupan elämä kanssamme jää tänne muistoiksi talletettuna ajasta jonka mäkisellä vietimme :)

Suositut tekstit