Viherkasvit osana sisustusta

Viherkasvit näyttäisi vieläkin jatkavan voimakkaana osana sisutustrendejä. Vuosi sitten pohdin sisustustrendejä, tässä.
Itse ostin reilu vuosi sitten useampia viherkasveja ja vaikka olenkin erittäin hajamielinen kukkainhoitelija, suurinosa niistä on edelleen hengissä.
Vaihdoin kukat silloin saviruukkuihin ja olisiko niin että saviruukut paremmin tasapainottaa kosteutta?
Koska en koskaan lannoittele kukkia millään, ostin ihan suosiolla kukkaravinnetikkuja jotka luultavasti ajaa asiansa.
Olen hyvin tuntematon näissä kukkajutuissa ja peikonlehden tunnistan, mutta muita viherkasveja en oikein edes nimeltä muista.
 
Viherkasvit luo sisustukseen kodikkuutta ja ehkä myös sellaista rentoutta. 
Innokkaimmat vihersisustajat ja harrastelijat keräilevät kauniita viherkasveja.

Pelargoniat talvehtii, kuten useana talvena jo, ja niitä yritän hieman edes hoidella. Osa niistä menestyy ja jotkin aina kuolee, mutta muutamia olen onnistunut senverran vaalimaan että ovat jo useamman vuoden vanhoja.
Taitaakin kohta olla jo aika leikata pelakuut ja aloittaa niiden lannoittaminen.

Mikä on sinun lempi viherkasvi?




Kommentit

  1. Viherkasvit puhdistavat huoneilmaa ja lisäävät happea samalla.
    Sen lisäksi viihtyisyys lisäänty tieysti!
    Viirivehka ja huone-aralia ovat peikonlehtesi lisäksi oikein hyvät kasvit vihersisustukseen ja helppohoitoisia.
    Saviruukku on aina hengittävämpi ja luonnolisempi vaihtoehto kasveille. Ja se valkea mikä ruukkujen pintaan tulee, on maan suoloja ja merki siitä että ruukku toimii! =)

    Lempeää helmikuun jatkoa sinne!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mäkisen kaupan elämä kanssamme jää tänne muistoiksi talletettuna ajasta jonka mäkisellä vietimme :)

Suositut tekstit