Joulun perinne klassikko

Mukavaa kolmatta adventtisunnuntaita!
Voisi jo varmaan sanoa että viikonpäästä on joulu. Tai ainakin aatonaatto ja silloinhan se joulunodotus on ylimmillään.
Viimeinen viikko lapsilla koulua ja itsellä töitä ja sitten jäädään koko perhe joululomalle. Tuntuu kyllä ihanalta jo ajatuskin olla perheenä, jouten, kiireettömästi ihan vain kotona.
Pakkanen on tullut tänne ja puut ovat viimeyön aikaan saaneet kuuran pintaansa, sekä lunta on hipsaus, että kyllä tämä ilmakin alkaa joulua muistuttamaan.

Kirja jouluavarten on jo odottamassa, tosin aloin sitä jo lukemaan mutta on niin paksu että siitä kyllä riittää joululle vielä luettavaa.
Myös pari elokuvaa on jo pinossa ja suklaata kaapissa joten aika mallillaan on jo jouluntulo.
Meillä on miehen kanssa tullut perinteeksi katsoa joulupäivän iltana jokin klassikko elokuva ja viimevuonna se oli sademies. Edellisvuonna muistelisin että katsoimme tanssii susien kanssa. Aika klassikoita eikö?
Tämän joulun klassikkoa ei ole vielä päätetty.
Mutta jos sulla olis heittää tähän joku klassikkoelokuvan vinkki, niin heitä ihmeessä kommentti tuonne kommenttiosioon.

Peräsali on siivottu jouluun ja enää puuttuu joulukukat ja paimentolaismatto.
Aatonaattona katan pitkälle pöydälle joulukattauksen odottaman aattoa.





Kommentit

  1. Kaunis koti teillä. Mun suosikki klassikko on Top Gun 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti, taitaa meiltä löytyä, voisi hyvinkin olla vaihtoehto :)

      Poista
  2. Ihana pitkä pöytä ja kaunis liina siinä odottamassa Joulun ruokailijoita. Tunnelmallista odotusta sinne!

    VastaaPoista
  3. Suomisen perhe... siinä olis klassikko <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mäkisen kaupan elämä kanssamme jää tänne muistoiksi talletettuna ajasta jonka mäkisellä vietimme :)

Suositut tekstit